Nukkekoti Nehafon Juliana-äiti sai 26.9. tällaisen kirjeen:

”Olen Sarles tai niin minua on kutsuttu paikassa jossa asuin. Minut löydettiin tajuttomana jokunen vuosi sitten Skotlannin rannalta. En osannut kieltä, jota löytäjäni puhuivat. En tiedä kuinka jouduin rannalle, ilmeisesti jossain oli haaksirikko tai jotain. En tiennyt mistä olin kotoisin tai mistä olin tullut, en tiennyt kuka olen. Edes alkuperäinen nimeni ei tule mieleeni. Olen elättänyt itseni säkkipillin soitolla.

Iltaisin olen viettänyt aikaani internet kahvilassa. Siellä löysin blogin, jossa näin sinut. Blogin kieli on ilmeisesti äidinkieleni, koska ymmärrän kieltä täysin. Kun näin sinut. koin jonkinlaista kaipuuta kohtaasi. Päätin lähteä luoksesi. Viimein Kuopion rompetorilta löysin viimeisen vinkin missä asut. Joten tässä olen. Mikäli en ole kaipaamasi mies, pyydän jäädä luoksesi vaikka talonmieheksi tai lapsenvahdiksi.   sinun, Kalle”

Tarinan on kirjoittanut Nallu. Sain tarinan ja sen mukana skotlantilaisen kansallisnuken.

Olin kyllä silloin tällöin nähnyt kirppareilla vastaavia nukkeja, mutta en koskaan ottanut heitä todesta ts. en uskonut että heistä saisi sopivan isän Nehafon lapsille. Suurkiitos sinulle Nallu!

Juliana lähti heti kirjeen saatuaan Kuopioon tapaamaan ”Kallea” ja kuinkas ollakaan ”Kalle” olikin Julianan kauan kadoksissa ollut puoliso ”Jaakko”. Julianan hyvässä hoidossa Jaakon muisti alkoi palautua ja hän palasi kotiin Nehafoon.

On ollut tosi mielenkiintoista ”tuunata” skottinukesta Julianan puoliso.

Miehen muodonmuutos onkin melkoinen. Kaikki vaatteet uusiksi, musta hattukin pois. Se oli tosi vahvasti liimattu päähän ja sahanpurua hatun sisässä! Uudet ”hiukset” ovat ”rypyläistä” lankaa, jolla oli pakko saada peittymään myös päähän jääneet liimajäljet.

Kädetkin sain liikkuviksi – kumilankalenkki ”kädestä käteen” ylävartalon sisäpuolelle kuten ennen vanhaan nukeissa oli!

Juliana oli miehensä reissussa ollessa virkannut hänelle uuden baskerin. Se on virkattu niin, että ensin on virkattu ympyrä eli baskerin ”päälakiosa” aloittaen keskeltä ja sitten on jatkettu reunat voimakkaasti kaventaen. Baskerin reunassa on nauha, jolla sen sai vähän kiristettyä ja sopivaksi pään muotoon.

Juliana oli neulonut myös villapuseron ja ommellut pitkät housut.

”Suutari” (= blogin kirjoittaja) teki kengät ihan juuri Jaakon jalkoihin sopivat.

Useimmilla kansallisnukeilla on hyvin naiselliset kasvot. Tämän nuken kasvot ovat ilmeikkäät ja mielenkiintoiset, sopivat nuoren miehen kasvoiksi. Ja jotenkin Jaakon kasvot ovat kuin ”luodut” Julianalle, niin hyvin he sopivat yhteen vaikka molempien kasvot ovatkin erilaiset.

Jaakon isoäiti on Skotlannista kotoisin, mutta Jaakko on syntynyt Suomessa ja asunut suurimman osan elämästään Suomessa. Ehkäpä siksi hän oppi niin nopeasti soittamaan säkkipilliä oleskellessaan Skotlannissa. Ulkomaille hän oli lähtenyt useamman kerran työmatkalle. Kerran sellaisella matkalla hän tapasi Julianankin. Ja työmatkalla hän oli silloinkin, kun matkan aikana tapahtui onnettomuus ja sen seurauksena hän menetti muistinsa.

Varmaankin muistat blogini lukija, että Juliana on etsinyt miestään Madeiralta, Budapestistä, Tampereelta ja Helsingistä sekä muualtakin. Nyt hän on niin onnellinen, kun Jaakko on kotona Nehafossa.

Julianan ja Jaakon perheestä olen kertonut blogini alkutaipaleella, jos haluat tutustua perheen tarinaan, klikkaa tästä.

Näissä valokuvissa Julianalla on yllään Tiinan virkkaama ihastuttava hartiahuivi ja jalassaan Tuulalta saadut hollannikkaat.