Puutarhassani on taas ollut iloa monen kauniin perennan kukkiessa, vaikka tuntuukin että lähes joka päivä sataa, ainakin jonkin verran.

Marhanlilja%2024.07.15.jpg?1594384440

Sain tuttavalta yhden komean sipulikukan. Tämä on Marhanlilja ja ainakin nyt noin metrin korkuinen. Varjoliljan risteymä Täpläliljan kanssa.

Kuva%202..jpg?1437914952

Siirsin vanhasta puutarhasta tämän pionin kaksi juurakkoa. Nyt toinen niistä kukkii ensimmäisen kerran. Kolme nuppua / kukkaa. En paljoa välitä pioneista, mutta tästä pidän.

Kuva%202..jpg?1437914950

Kurjenkello kukkii tänä kesänä upeasti.

Viikon verran olen taas taistellut myyriä vastaan. Tuntuu että tuohoavat melkein kaiken siltä alueelta, missä mylläävät. Yksi iso "otus" juoksi pari päivää sitten karkuun, kun puuhasin pihalla. Heitin istutuslapiolla perään, mutta eihän se osunut.

Valkosipulia olen levitellyt koloihin ja kanankakkaa. Jos ei auta, pitää ottaa järeämmät konstit käyttöön. Ja syksyllä istuttaa lisää narsisseja, laukkoja, pikarililjoja.