Eilen nukkekotikerhossa meitä oli viisi ahkeraa vaatesuunnittelijaa /-tekijää. Monia mukavia ideoita taas saimme toisiltamme. Välillä olimme hiljaa vaatteita ommellen - totesimme että tässä kerhossa hiljaisuus ei ole ollenkaan painostavaa.

Minä jatkoin noin vuosi sitten aloittamaani seimiprojektia. Eilistä kerhoa ajatellen olin jo edellisenä iltana kotona muokannut nukkekotinukkien vaatekaavoja. Kotona tein niistä uudet kaavat ja paimenen takin yhdelle nukelle. Kerhossa oli sitten nopeampaa tehdä toinen takki ja "päähuiveja".

Seimihahmojen "aihiot" ovat kirpputoreilta eurolla parilla (asettamani maksimihinta) ostettuja kansallisnukkeja, joista osa saa seimelle uuden ulkomuodon.

Ensimmäisen kuvan keskimmäinen nukke on tässä kuvassa uudelleen vaatettuna vasemmalla ja ensimmäisen kuvan vasemman puoleinen punatakkinen mustahousuinen englantilainen Buckinghamin palatsin sotilas on muuntunut yllä olevan kuvan oikealla puolella olevaksi paimeneksi.

Lampaat ja vuohet sekä muut "lammaseläimet" olen ostanut.

Ja olihan meillä kerhoswap:

Nukkekoti Sirandan Wilhelmina-äiti sai käsityökammariinsa kankaanvärjäystarvikkeet, jotka ovat Tuulan "käsialaa".

Kirsi sai minun tekemän "simatarjoilun".